TUA ry
Työn Uudet Areenat ry on vuonna 1997 perustettu yhdistys. Yhdistyksen juuret ovat uusosuustoiminnassa ja sen edistämisessä.
Toimimme Koillis-Savossa kolmella paikkakunnalla: Nilsiässä, Rautavaaralla sekä Tuusniemellä.
Toiminnassamme on mukana vuosittain noin 100 asiasta kolmella eri paikkakunnalla. Vakinaista henkilökuntaa meillä on kahdeksan henkilöä, joista kuusi tekee valmennustyötä.
Perustehtävämme
Työn Uudet Areenat ry on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton kolmannen sektorin järjestö. Toimimme niin sanottuna väliportaan työllistäjänä työttömyyden ja avointen työmarkkinoiden välillä. Joten tärkein kohderyhmämme ovat heikossa työmarkkina-asemassa olevat henkilöt. Perustehtävämme on tukea, auttaa, ohjata ja valmentaa kohderyhmiin kuuluvia henkilöitä kohti oman elämän hallintaa ja hakea heille väyliä takaisin työelämään. Naseva sloganimme, ”Tuetusti Tulevaisuuteen”, kertoo paljon työstämme, asenteestamme ja arvoistamme.
|
|